Quantcast
Channel: Koulutus - ePressi
Viewing all 16650 articles
Browse latest View live

Ulkoiluvinkkejä lapsille ja perheille

$
0
0

Kaipaatko ulkoilullisia ideoita perheesi muuttuneeseen arkeen? Suomen Latu on julkaissut mielettömän määrän helppoja, käyttövalmiita vinkkejä lasten ja perheiden ulkoiluun.

Pihat, puistot ja lähiluonto ovat avoinna pandemiankin aikana. Kun työt, harrastukset ja opetus on siirretty pelkästään tietokoneen kautta tapahtuvaksi etätyöskentelyksi, on tärkeää löytää arkeen tasapaino luonnosta ja ulkoilusta. 

"Suomen Latu on julkaissut nettisivuillaan helppoja, käyttövalmiita vinkkejä lasten ja perheiden ulkoiluun. Ne sopivat loistavasti myös ammattilaisten käyttöön eli varhaiskasvattajille ja opettajille, vaikkapa etäopetuksen tueksi", Suomen Ladun koulutuspäällikkö Nina Räike sanoo.

Suomen Latu jakaa nyt kaikkien käyttöön esimerkkejä suosituista Metsämörri-koulutuksistaan. 

“Vinkeistä varhaiskasvatuksen henkilöstö löytää kenties jo tuttuja, mutta myös uusia ideoita toteutettavaksi lasten kanssa”, Räike kertoo. 

Uutena materiaalina on etäopetukseen suunniteltuja esimerkkitehtäviä, joita opettaja voi soveltaa omalle luokka-asteelleen. “Koulua kotona” -vinkit tukevat niin opettajaa kuin huoltajia vinkeillä välituntitekemiseksi.  

Suomen Latu suosittelee hyödyntämään vinkkipankkia luovasti ja omia oivalluksia lisäten. 

“Juuri nyt on hyvä aika synnyttää uusia käytäntöjä ja pohtia oppimista monesta näkökulmasta“, Räike lisää.

Ulkoilujärjestö haluaa muistuttaa ulkona liikkumisen hyödyistä näin pandemian aikana.

"Lähiluonnossa stressitaso laskee samalla, kun keskittymiskyky paranee. Lähiluonnon on todettu vaikuttavan mielialaan kohentavasti. Juuri luontokokemukset nopeuttavat toipumista ja parantavat unen laatua", Suomen Ladun lasten luontotoiminnan asiantuntija Mari Parikka-Nihti sanoo.

”Lasten tulisi päästä mahdollisimman paljon luontoon leikkimään – ja oppimaan”, Parikka-Nihti muistuttaa.

Löydät vinkit osoitteesta suomenlatu.fi/lapevinkit.

Lisätiedot:

Mari Parikka-Nihti, lasten luontotoiminnan asiantuntija, Suomen Latu, mari.parikka-nihti@suomenlatu.fi, puh. 050 544 1611
Nina Räike, koulutuspäällikkö, Suomen Latu, nina.raike@suomenlatu.fi, puh. 044 722 6312

 


Sivistyslautakunnassa esitykset iltapäivätoiminnasta, A1-saksan kielen ryhmän siirrosta ja Kukkasen koulun väistötilasta

$
0
0

Lahden sivistyslautakunta käsittelee sähköisessä kokouksessaan 31.3. perusopetuksen esitystä A1-saksan kielen opetusryhmän siirrosta Harjusta Möysän kouluun, Kukkasen koulun siirtymisestä Nastopoliin sekä sitä, että hakuaikana iltapäivätoimintaan oikeutetut ja hakeneet pääsisivät kaikki mukaan.

​Iltapäivätoimintaan kaikki hakeneet 1. ja 2. -luokkalaiset ja kaikkien vuosiluokkien erityisen tuen oppilaat

Lahden sivistyslautakunnalle esitetään, että jatkossa kaupungin iltapäivätoimintaan otettaisiin kaikki hakuaikana toimintaan hakeneet 1. ja 2. -luokkalaiset ja kaikkien vuosiluokkien erityisen tuen oppilaat.   

Aikaisempien vuosien tietojen mukaan hakuaikana jonoon jää noin 50 lasta. Tämän arvion mukaan kustannusvaikutus maksettavaan avustukseen on noin 45 000 euroa vuodessa. Summaa kasvattaa erityisen tuen oppilaista maksettava korotettu korvaus.  

Kaupunki maksaa palveluntuottajille avustusta 90 euroa oppilasta kohden kuukaudessa. Erityisen tuen oppilaasta maksettava korvaus on 180 €. 

Iltapäivätoimintaan haetaan lukuvuodeksi kerrallaan. Lukuvuoden 2020 - 2021 hakuaika käynnistyy perjantiaina 3.4.  ja päättyy 24.4.2020 klo 15. Haku tapahtuu sähköisesti Wilman kautta.  

A1-saksan kielen opetusryhmä Harjun peruskoulusta Möysän peruskouluun

Sivistyslautakunnalle esitetään myös, että A1- saksan kielen opetusryhmä siirretään Harjun koulusta Möysän kouluun ensi elokuusta alkaen. Siirto ei aiheuta lisäkustannuksia.  

Möysän koulussa saksan kielen innokkaita opiskelijoita on niin paljon, että heistä saataisiin reilusti muodostettua kolmannella luokalla A1-kielenä saksaa opiskelevien ryhmä. Koulussa muodostuu myös englannin lukijoiden ryhmä. 

A1- saksan opetusryhmä kolmasluokkalaisille on järjestetty tähän asti Harjun koulussa. Tammikuun kielivalinnassa Harjun koulussa ei ollut riittävästi kiinnostuneita saksan ryhmän muodostamiseksi.  

Kukkasen koulu Nastopolin kiinteistöön syyslukukauden alussa

Sivistyslautakunnan päätettäväksi esitetään, että Kukkasen koulu siirtyy väistöön Nastopolin kiinteistöön syyslukukauden alussa 2021.  

Lautakunta on helmikuun kokouksessaan kuullut selvityksen Nastopolin käytöstä Kukkasen ja Kirkonkylän koulujen väistötiloina vuosina 2021-2026 ennen uuden Kirkonkylä-Kukkanen -koulurakennuksen valmistumista. Nastopolissa loppuu lukio-opetus keväällä 2021, samaan aikaan Rakokiven koulu ja varhaiskasvatuksen esiopetus siirtyvät uusiin tiloihin. Näin ollen Nastopolin tilat vapautuvat muuhun käyttöön.  

Muina vaihtoehtoina on tarkasteltu seuraavia: peruskorjausta odottavien Kirkonkylän ja Kukkasen koulut jatkavat entisissä paikoissa tai muuttavat Nastopoliin muodostaen yhtenäiskoulun, Kirkonkylän koulu muuttaa väistöön Nastopoliin 1 - 4 vuoden ajaksi tai että Nastopoli ei väistötilana käytettävissä.  

Varhaiskasvatuspalvelujen asioina käsittelyssä muun muassa palveluseteli ja tilajärjestelyjä, linkki uutiseen 27.3. .

Linkki sähköisen kokouksen 31.3.2020 koko esityslistaan KTwebissä.    

Lisätietoja

Lahden kaupunki, perusopetuspalvelut        
vastuualuejohtaja Lassi Kilponen, p. 044 716 1328 

 

Kun työn toimintaympäristö muuttuu, digimentorointi auttaa

$
0
0

Viime viikkoina asiantuntijat ovat siirtäneet työnsä kotikonttoreihin. Moni joutuu muuttamaan toimintatapojaan. Jatkuvan oppimisen tarve on etätyöläisen arkea.

– Työelämän toimintamallit ovat murroksessa, ja poikkeusoloissa murros saa uusia ulottuvuuksia, sanoo yliopettaja Irja Leppisaari Centria-ammattikorkeakoulusta.

Mentorointi on tuttu ja hyväksi havaittu osaamisen kehittämisen menetelmä, mutta digitaalisissa oppimis- ja toimintaympäristöissä vielä uusi asia. Leppisaaren mukaan digimentoroinnilla on paljon kehittymispontentiaalia työelämässä.

Aikuiskasvatus-tiedelehdessä julkaistussa vertaisarvioidussa artikkelissaan Leppisaari tarkastelee digimentorointia omanlaisenaan kokonaisuutena, ekosysteeminä. Tutkimus perustuu ammattikorkeakoulussa toteutettuun hankkeeseen, johon haastateltiin mentoroinnin hyödyntäjiä korkeakouluista ja yrityksistä. Artikkeli on vapaasti luettavissa verkossa.

Pikamentorointi viriää verkostoissa

Haastattelujen valossa digimentorointi näyttäytyy ketterästi muuntuvana toimintamuotona, joka yhdistää tehokkaasti erilaisia toimijoita, kuten opiskelijoita, asiantuntijoita ja organisaatioita. Se soveltuu toimintaympäristöön, jossa eletään muutoksessa ja ollaan liikkeessä jatkuvassa osaamisen kehittämisessä.

– Yhden pitkäaikaisen mentorointisuhteen sijaan digimentoroinnissa hyödynnetään yhteisöllisiä, ryhmämuotoisia ja vertaismentorointia tukevia prosesseja. Oman mentoriverkoston luominen pikamentoroinnin hengessä osaamisen vaihtoon yleistyy työelämässä, Irja Leppisaari kuvaa trendejä.

Sekä työelämään orientoituvat opiskelijat että työelämässä olevat hyötyisivät tutkijan mukaan mentoroinnin tapaisista, joustavista ja henkilökohtaisista toimintatavoista verkossa. Muutoksen vauhdittajaksi tarvitaan yhteiskehittämistä.

– Mentorointiopetusta ja sitä koskevaa tutkimusta tekevät korkeakoulut, mentoroinnin kehittäjät ja toimijat eri tahoilla ja digiyritykset voivat yhdessä luoda digimentoroinnin käytänteitä, jotka tukevat jatkuvaa osaamisen kehittämistä.

Irja Leppisaari: Digimentorointi osana työelämäläheistä jatkuvan oppimisen ekosysteemiä. Aikuiskasvatus 1/2020.

Lisää aiheesta Aikuiskasvatuksessa: 

Aikuiskasvatus-tiedelehti

Lisätiedot 

  • Terhi Kouvo, toimituspäällikkö, Aikuiskasvatus, 0400 396 437, terhi.kouvo@kvs.fi

Tredu myöntää ateriakorvausta opiskelijoilleen erityisestä syystä etäopetuksen aikana

$
0
0

Tampereen seudun ammattiopisto Tredu myöntää harkinnanvaraista ateriatukea opiskelijoilleen. Tukea voi anoa poikkeustilanteeseen liittyvältä etäopiskelun ajalta, joka on tämän hetkisen tiedon mukaan Tredussa 17.3.–13.4.2020. Erityisestä syystä myönnettävä ateriatuki on maksimissaan 3,50 e/pv.

Tampereen kaupungin häiriötilanteen johtoryhmä päätti asiasta 26.3.2020. Harkinnanvarainen ateriakorvaus koskee Tredun ja Tampereen kaupungin lukioiden etäopiskelussa olevia opiskelijoita.

Tredun opiskelijat, jotka poikkeustilanteen vuoksi etäopiskelevat, voivat hakea ateriatukea opiskelijan näkymässä Wilmassa: Hakemukset ja päätökset –sivu > Uusi hakemus > 2020: Ateriakorvaus.

Lomakkeessa on erillinen kenttä perusteluille, joiden pohjalta tuki myönnetään.

Koulutuspäälliköt käsittelevät hakemukset, ja he myöntävät erityisistä syistä ateriatuet. Tuki maksetaan Wilmassa ilmoitetulle tilille.

Harkinnanvarainen ateriatuki erityisestä syystä on Tampereen kaupungin oma kädenojennus toisen asteen opiskelijoiden tueksi. Lainsäädäntö ei velvoita tukeen etäopintojen aikana.

 

Muihin tilanteisiin on omat hakulomakkeet

Ateriatukeen ovat oikeutettuja myös toimipisteissä pakottavasta syystä opiskelevat esim. näyttöjä suorittavat. Wilmassa on lomake ateriatukeen tätäkin tilannetta varten opiskelijan näkymässä. Hakemukset ja päätökset > Tee uusi hakemus > 2018: Ateriakorvauksen hakeminen, ei koulutussopimuksen ajalta

Koulutussopimuksella työpaikoilla opiskelevat ovat oikeutettuja ateriaan/ateriakorvaukseen normaalitilanteessakin, poikkeustilanne ei muuta tätä asiaa. Työssäoppijat hakevat ateriakorvausta opettajien antamien ohjeiden mukaan opiskelijan näkymässä Wilmassa: Työpaikalla järjestettävä koulutus > tutkinnonosa > Lomakkeet > 2020: Ruokarahakorvaus opiskelijalle

Oppisopimusopiskelijat ovat määräaikaisessa työsuhteessa, he eivät ole oikeutettuja ateriakorvaukseen normaalitilanteessakaan.

Opintotoimistot antavat lisätietoja opiskelijoille ja huoltajille Wilma-lomakkeista ja ateriakorvausten hakemisesta.

 

Yleistietoa ateriakorvauksesta esim. medialle antaa (ma–pe klo 8-9)

opintoasianpäällikkö
Raija Möttönen
p. 050 344 2484

 

Oamkin uusi strategia lanseerattiin webinaarissa – jatkuvan oppimisen tarjontaa lisätään

$
0
0

Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) uusi strategia lanseerattiin henkilöstölle uudella tavalla maanantaina 30.3. Strategiatilaisuus järjestettiin webinaarina Zoomissa, koska koronavirus on sulkenut kampukset. Yli 90 % opetuksesta tapahtuu Oamkissa nyt etänä. Startegiatilaisuus oli vuorovaikutteinen ja yleisö pystyi esittämään kysymyksiä ja kommentteja. Kokemus oli niin hyvä, että Oamk tulee järjestämään kevään valmistujaisjuhlan Zoomissa 5.6.  

Oamk lisää uuden strategian myötä jatkuvan oppimisen tarjontaa. Tilauskoulutusten sisältöjä ja toteutuksia rakennetaan yhdessä asiakkaiden kanssa. Myös vieraskielisen koulutuksen tarjontaa lisätään erityisesti työperäisen maahanmuuton vahvistamiseksi.

Lisäksi Oamk kehittää edelleen avoimen ammattikorkeakoulun, erikoistumisopintojen, korkeakoulujen välisten yhteistyöopintojen ja maahanmuuttajien valmentavien opintojen tarjontaa.

Oamkin tarjoama koulutus luo opiskelijoille vahvan substanssiosaaminen ja kyvyn olla ratkaisemassa työelämän tulevia haasteita. Oamkista valmistuneet ovat kysyttyjä työelämän osaajia.

Uudessa strategiassa tki-työn laatua ja vaikuttavuutta vahvistetaan fokusoimalla toimintaa kolmeen painoalaan: ympäristöviisaus, kestävä hyvinvointi ja digitaalinen murros. 

Ympäristöviisaus liittyy Oamkissa erityisesti kiertotalouden, vastuullisen teollisuuden ja kuluttamisen sekä energian tuotannon ja käytön optimoinnin kehittämiseen. Kestävä hyvinvointi -painoalaan kuuluvat väestön monimuotoistumisen huomiointi, terveydenhuollon ja sosiaalialan digitalisoinnin edistäminen sekä uudistuvat liiketoimintamallit. Digitaalinen murros -painoala keskittyy uusien digitaalisten teknologioiden soveltamiseen ja liiketoimintamahdollisuuksien edistämiseen. 

– Tavoitteemme on, että koulutuksemme ja tki-työmme kautta tuotamme osaajia ja osaamista ilmastonmuutoksesta tai väestön monimuotoistumisesta seuraavien haasteiden ratkaisuun. Haluamme myös toiminnallamme edistää hyvinvointia, uudistaa työelämää sekä tukea uuden liiketoiminnan syntymistä, kertoo rehtori Jouko Paaso. 

Koko Oamkin toiminnan kulmakivinä toimivat arvot avoimuus, vastuullisuus ja vaikuttavuus. Avoimuus perustuu ymmärrettävyydelle ja merkitsee kaikkien toimintojen läpinäkyvyyttä. Oamk on sitoutunut toiminnassaan vastuullisuuteen eli kaikessa huomioidaan taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurillinen sekä ekologinen kestävä kehitys. Oamkilaisille yhteiskunnallinen vaikuttavuus merkitsee työelämäosaamisen uudistamista, tulevaisuusvalmiuksien vahvistamista ja elinvoiman kehittymisen edistämistä. Oamk osallistuu myös aktiivisesti yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen.

Oamkin uusi strategia on tehty vuosille 2020–2030, mutta sitä tarkastellaan säännöllisin väliajoin. 

Lisätietoja:

rehtori Jouko Paaso, 044 556 8200, jouko.paaso@oamk.fi
viestintäjohtaja Anne-Maria Haapala, 050 569 3565, anne-maria.haapala@oamk.fi

Mistä ratkaisuja autismikirjon ihmisten ja heidän perheidensä auttamiseen poikkeustilanteessa?

$
0
0

Autismiliiton ennakkotiedote: YK:n autismitietoisuuden päivä 2.4.2020

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila uhkaa autismikirjon ihmisten ja heidän perheidensä hyvinvoinnin perusteita. Arjen rutiinit ja toimintojen ennakoitavuus ovat edellytys autismikirjon ihmisten toimintakyvyn ylläpysymiselle. Kuntien ja kaupunkien tulisi nyt aktiivisesti etsiä keinoja siihen, miten autismikirjon ihmisten ja heidän perheidensä hyvinvointi turvataan yli poikkeusajan.

Poikkeustilanteen vuoksi autismikirjon oppilaita on siirtynyt etäopetukseen, iltapäivätoimintaa ei järjestetä, terapiat ovat tauolla tai etäkuntoutuksena, harrastukset ovat katkolla, päiväaikaista toimintaa aikuisille ei järjestetä. Asumisyksiköihin ei pääse vierailulle eikä sieltä kotilomille.  Autismiliitolla on suuri huoli autismikirjon ihmisistä ja heidän perheistään, koska uuteen tilanteeseen jouduttiin siirtymään ilman ennakointia ja riittävää valmistautumista.

Autismikirjoon liittyy tyypillisesti vaikeus kestää uusia tai yllättäviä tilanteita ja sopeutua muutoksiin. Poikkeustilanne lisää autismikirjon ihmisen ahdistusta ja stressiä. Arjen ennustettavuus, selkeys ja samankaltaisina toistuvat tapahtumat sen sijaan luovat heille turvaa ja kannattelevat myös vaikeissa tilanteissa.

- Autismikirjon ihmisten stressiä voi helpottaa lisäämällä luottamusta tulevaan. Koronaviruksesta kannattaa kertoa konkreettisesti, liioittelematta. Poikkeustilanteesta kannattaa kertoa selkeästi miksi siihen on päädytty ja mikä on sen arvioitu kesto. Selkeällä visuaalisella viestillä voidaan vahvista autismikirjon ihmisen hallinnan tunnetta sekä vähentää stressiä ja ahdistusta. Nyt meidän on luotava uusia samanlaisina toistuvia rakenteita, jotta autismikirjon ihmiset voivat kokea turvallisuutta ja jatkuvuutta muuttuneessa tilanteessa, neuvoo Autismiliiton puheenjohtaja, ohjaava opettaja Päivi Norvapalo.

Monessa perheessä eletään jaksamisen äärirajoilla. Autismikirjon oppilaan kotiopetuksen järjestäminen ja työssäkäynnin yhteensovittaminen voivat jo olla monille valtava ponnistus. Arjen toimintojen siirtyminen pitkälti kodin seinien sisään ja luontaisten liikkumismahdollisuuksien rajallisuus voivat haastaa lapsen käyttäytymistä ja vaikeuttaa entisestään perheen jaksamista.

Autismikirjon ihmisten ja heidän perheidensä hätään on vastattava. Yhteiskunta ei saa jättää heitä selviytymään tästä tilanteesta yksin. Kuntien tulisi aktiivisesti selvittää, miten niiden alueella asuvat autismikirjon tukea tarvitsevat ihmiset ja heidän perheensä voivat. Tämä selviää esimerkiksi olemalla yhteydessä jokaiseen perheeseen, jonka palvelut ovat purkautuneet tässä poikkeustilanteessa, ja tällöin voi tarjota tukea myös vanhempien jaksamiseen.

- Esimerkiksi henkilökohtaisen avustajan tai vastaavaa tukea voitaisiin tarjota autismikirjon oppilaiden kotiopetukseen tai kodissa tapahtuvaan päiväaikaiseen toimintaan vahvaa tukea tarvitseville autismikirjon aikuisille. Kuntien tulisi myös tutkia mahdollisuudet etänä tarjottavaan autismikirjon aikuisten tai lasten vanhempien voimavaroja vahvistavaan tukeen. Autismiliiton paikallisyhdistykset sekä liitto ovat jo kehittäneet keinoja etävertaistuen mahdollistamiseksi. Nyt on nopeasti otettava käyttöön ketteriä uusia tapoja tukea autismikirjon ihmisiä ja heidän perheitään. Konkreettinen auttamistyö on kuntien ja viranomaisten vastuulla, muistuttaa Autismiliiton puheenjohtaja Päivi Norvapalo. 

Autismitietoisuuden viikkoa vietetään 30.3.-5.4.2020. Viikkoon sisältyy 2.4. vietettävä YK:n kansainvälinen autismitietoisuuden päivä. Autismitietoisuuden viikon tavoitteena on lisätä ihmisten tietoa ja ymmärrystä autismista. Juhlimme autismikirjon ihmisiä - jokainen arvokas ja ainutlaatuinen juuri sellaisena kuin hän on.

*** 

Autismiliitolta voi kysyä haastateltavia, jotka ovat valmiita kertomaan poikkeustilanteen vaikutuksista heidän arkeensa. Ota yhteyttä liiton viestintäkoordinaattoriin: helin.vesala@autismiliito.fi, puh. 050 591 5899.

Lisätietoa:

Päivi Norvapalo, puheenjohtaja Autismiliitto ry

p.  040 5712 460

 

Tarja Parviainen, toiminnanjohtaja Autismiliitto ry

p. 050 4097 940

Kaikille kone -kampanja haastaa yritykset lahjoittamaan tarpeettomia tietokoneitaan koululaisille etäopiskeluun

$
0
0

Koronaviruksen aikainen etäopiskelu on tuonut mukanaan riskin oppilaiden epätasa-arvolle, jos oppilaalla ei ole käytössään tietokonetta opetuksen seuraamiseen sekä tehtävien tekemiseen ja palauttamiseen. Karkeiden arvioiden mukaan kymmenet tuhannet peruskoulun oppilaat saattavat olla ilman tietokonetta tällä hetkellä. Kaikille kone -kampanja haastaa yritykset lahjoittamaan kannettavia tietokoneita Suomen oppilaiden käyttöön. Kampanja on useiden teknologiayritysten ja yhteiskunnan toimijoiden yhteinen kädenojennus oppimisen hyväksi, ja sen suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Kaikille kone -kampanjan tavoitteena on varmistaa tasa-arvoinen oppiminen mahdollisimman monelle tässä nopeasti käynnistetyssä etäoppimisessa. Kukaan ei saisi jäädä opinnoissaan jälkeen tietokoneen puutteen vuoksi.

Tavoitteena on lahjoittaa kannettava tietokone 1000:lle ensisijaisesti 1.−9.-luokkalaiselle oppilaalle. Laitteista osa ohjataan erityisesti vähävaraisten perheiden lapsille. Karkean arvion mukaan Suomessa on kuitenkin kymmeniä tuhansia peruskoulun oppilaita, joilla ei ole käytössään oppimiseen soveltuvaa laitetta. Siksi kampanjan yhteistyökumppanit vetoavat yrityksiin, jotta mahdollisimman moni yritys lahjoittaisi ripeästi tarpeettomaksi käyneitä toimivia kannettavia tietokoneitaan oppilaiden käyttöön. Lahjoitukset voi tehdä Kaikille kone -sivuston (kaikillekone.fi) kautta.

Kampanjassa on vapaaehtoisvoimin ja talkoohengessä mukana joukko teknologiayrityksiä ja yhteiskunnan toimijoita. Lahjoitetut laitteet kulkevat DB Schenkerin kyydillä ensin 3 Step IT:lle tietoturvattavaksi ja edelleen ALSO Finlandille ohjelmistolisenssien asentamiseksi. Tämän jälkeen laitteet lähtevät Elisan lahjoittamien laajakaistaliittymien kera Kuntaliiton ja Opetushallituksen koordinoimana ja Postin kuljettamina perusopetuksen järjestäjille, jotka jakavat laitteet tarpeiden mukaan koululaisille. Lisäksi Kotimaanapu ohjaa tietokoneita kaikkein vähävaraisimmille ja erityistä tukea tarvitseville oppilaille.

”Toimintatapoja siihen, miten opetusta toteutetaan uudessa tilanteessa, kehitetään koko ajan ympäri Suomen kouluissa ja oppilaitoksissa. Osalla etäopetusvälineet ja toimintatavat ovat olleet nopeammin käyttöönotettavissa ja ennalta tuttuja, toisaalla uuteen siirtyminen vie enemmän aikaa. Suomen opetusalan ammattilaiset ovat tehneet äärettömän hyvää ja merkittävää työtä hyvin haastavassa tilanteessa. Jotta oppiminen saisi jatkua sujuvasti, oppilaat tarvitsevat laitteen opiskelua varten”, sanoo Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.  

”Etäopiskelun alkaessa monella koululla oli jo käytössään tai nopeasti saatavilla teknologia etäopettamisen ja -oppimisen tueksi. Kuulin paljon huolia, miten oppiminen on kuitenkin vaarassa epätasa-arvoistua puuttuvien tietokoneiden vuoksi. Kokoamalla keskeiset toimijat yhteen saimme viikossa yhdistettyä voimamme olemassa olevaan kampanjaan ja nyt haastan lisää yrityksiä mukaan: yrityksille tarpeettomat tietokoneet voivat auttaa tuhansia peruskoululaisia opiskelemaan ja oppimaan”, sanoo Microsoft Oy:n toimitusjohtaja Jussi Tolvanen.

”3stepIT on ollut mukana Kaikille kone -kampanjassa sen alusta alkaen vuodesta 2015. Tässä erityistilanteessa oli helppoa lähteä laajentamaan kampanjaa ja tekemään yhteistyötä Microsoftin ja muiden teknologiayritysten ja yhteiskunnan toimijoiden kanssa, kun jokainen antaa omaa työpanostaan oppilaiden ja oppimisen hyväksi. Yhdessä saamme ketterästi toimitettua käytettyjä kannettavia tietokoneita niitä tarvitseville oppilaille”, sanoo 3 Step IT Oy:n toimitusjohtaja Mika Enberg.

”Yli 100 000 suomalaislasta kasvaa perheessä, jossa toimeentulo jää laskennallisen köyhyysrajan alapuolelle. Nyt jos koskaan yhteisvastuu nuortemme koulutuksen tukemisesta on ajankohtainen. Voimme kaikki yhdessä olla varmistamassa, ettei yksikään nuori putoa kyydistä puuttuvien opiskeluvälineiden vuoksi. Lapset ja nuoret rakentavat tulevaisuutemme”, sanoo tuottaja Ilkka Kalmanlehto Kotimaanavusta.

Kaikille kone -kampanja käynnistyi alun perin vuonna 2015 tavoitteena lahjoittaa tietokoneita oppilaiden käyttöön. Nykyisessä etäopiskelun tilanteessa kampanja laajentui ja mukana ovat 3 Step IT Oy, ALSO Finland, Atea, Avalon, CGI, DB Schenker, Elisa, Kotimaanapu, Kuntaliitto, Microsoft Oy, Opetushallitus ja Posti. Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Lisäksi Tukikummit ry tukee kampanjaa.

 

Lisätietoja:

Anne Alarotu
Viestintäjohtaja, Microsoft Oy
0504871308, anne.alarotu(a)microsoft.com

Kati Lindholm
Markkinointi- ja viestintäjohtaja, 3 Step IT Oy
0405436978, kati.lindholm(a)3stepit.com

Miksi pakkausmerkinnät? -kampanjassa edistetään kuluttajien elintarvikepakkausten lukutaitoa

$
0
0

Joulukuussa 2019 tehdyn kuluttajatutkimuksen mukaan vain noin neljännes kuluttajista tarkistaa pakkausmerkinnöistä tuotteen alkuperämaan. Merkit vaikuttavat useammin yli 50-vuotiaiden naisten ostopäätökseen. Nuoria miehiä merkit kiinnostavat muita kuluttajia vähemmän.

Neljä viidestä suomalaisesta lukee pakkausmerkintöjä ja ne vaikuttavat ostopäätöksiin

Ainesosat, alkuperä, sokeri ja rasva ovat yleisimmät asiat mitä etsitään. EU luomumerkin tunnistaa jo yli puolet väestöstä. Nimisuojatuotteiden merkit ovat melko tuntemattomia. Sirkkalehti- ja Hyvää Suomesta -merkki tunnetaan hyvin. Hyvää Suomesta ja Sirkkalehti vaikuttavat myös ostopäätökseen. 70 % vastaajista sanoo merkin vaikuttavan vähintäänkin melko paljon tuotteen valintaan.

Elintarvikkeiden alkuperämaamerkinnät ovat tärkeimpiä keski-ikäisille naisille ja miehille sekä yli 65-vuotiaille naisille. Vaikka 84 % vastaajista alkuperämaatieto on erittäin tai melko tärkeä, vain 21 % vastaajista tarkistaa kyseisen tiedon elintarvikepakkauksista. Seitsemän kymmenestä lukee ravintomerkintöjä sisältäviä tietoja. Sokeri ja rasva ovat yleisimmät asiat, jotka elintarvikepakkauksesta tarkistetaan. Vain 8 % tarkistaa elintarvikkeen suolamäärän ja 3 % kuidun määrän.

Miksi pakkausmerkinnät – viestintä- ja neuvontakampanja kuluttajille

Kampanjassa lisätään kuluttajien pakkausmerkintöjen lukutaitoa, tietoa eri merkintöjen merkityksestä ja helpotetaan kuluttajia löytämään itselleen sopivia tuotteita. Hyvillä valinnoilla voi edistää terveyttä ja ehkäistä ruokahävikkiä. Kampanja edistää elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä olevien päiväys-, ravintosisältö-, alkuperämaamerkintöjen, Luomu- sekä EU-laatujärjestelemien mukaisten merkkien tuntemusta ja kuluttajien kiinnostusta niitä kohtaan. 

Miksi pakkausmerkintä -kampanja näkyy laajasti mm. julkisissa kulkuvälineissä ja kuuluu radiossa. Seuraa kampanjaa marttojen sosiaalisissa kanavissa verkkosivulla www.miksipakkausmerkinnät.fi. Marttaliitto, -piirit ja -yhdistykset kertovat pakkausmerkinnöistä erilaisissa tilaisuuksissa ympäri Suomea.

Lisätietoa

Kuluttajatutkimus tehtiin osana Miksi pakkausmerkinnät -hanketta, jossa kampanjoidaan elintarvikepakkausmerkintöjen lukutaidon parantamiseksi. Kampanjaa rahoittaa Ruokavirasto. Marttaliiton kumppaneina Miksi pakkausmerkinnät -kampanjassa toimivat Luomuliitto, Kuluttajaliitto ja Ruokatieto. Tutkimuksen toteutti Kantar TNS Agri Oy. Tutkimus uusitaan keväällä 2021. Lisätietoa tutkimuksesta sekä kampanjasta löytyy www.miksipakkausmerkinnat.fi.


Hämeen ammattikorkeakoulusta 31.3.2020 valmistuneet

$
0
0

Alla luetellut henkilöt ovat antaneet luvan valmistumistiedon julkaisuun. Postinumerotieto on tarkoitettu toimitusten käyttöön tietojen alueellista kohdentamista varten.

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot

 

Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala

 

Kulttuuri- ja taidetoiminta hyvinvoinnin edistäjänä -koulutus, Sosionomi (ylempi AMK)

Marko Kalevi Itkonen, Valkeakoski (37630)

 

Tekniikan ja liikenteen ala

 

Teknologiaosaamisen johtamisen koulutus, Insinööri (ylempi AMK)

Taru Emilia Halme, Hyvinkää (05720)

Jonna Karoliina Harjunen, Vihti (0572003790)

 

Tulevaisuuden liikennejärjestelmät, Insinööri (ylempi AMK)

Eetu Eino Sakari Lahtinen, Lahti (15610)

Raimo Juhani Taavitsainen Hyvinkää (05880)

 

Älykkäät palvelut digitaalisessa toimintaympäristössä -koulutus, Insinööri (ylempi AMK)

Mika Petteri Kari, Vihti (03100)

 

Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala

 

Business Management and Entrepreneurship -koulutus, Tradenomi (ylempi AMK)

Erika Mari Tiina Harjumäki, Valkeakoski (37630)

Mico Oskari Pihlajinen, Hämeenlinna (13500)

 

Liiketoiminnan kehittämisen koulutus, Tradenomi (ylempi AMK)

Heidi Helena Maria Jokisalo, Tampere (33560)

Kimmo Tapani Mäkinen, Lahti (15800)

Mika Erik Paananen, Espoo (02330)

 

Ammattikorkeakoulututkinnot

 

Luonnonvara-ja ympäristöala

 

Kestävän kehityksen koulutus, Ympäristösuunnittelija (AMK)

Petra Pauliina Katajisto, Forssa (30100)

 

Maaseutuelinkeinojen koulutus, Agrologi (AMK)

Satu Johanna Kaarina Heinemaa, Janakkala (14240)

 

Metsätalouden koulutus,Metsätalousinsinööri (AMK)

Mari Susanna Kesseli, Hämeenlinna (13130)

 

Puutarhatalouden koulutus, Hortonomi (AMK)

Elias Sakari Hakala, Helsinki (00510)

 

Rakennetun ympäristön koulutus, Hortonomi (AMK)

Anne Maarit Märri, Hämeenkyrö (39150)

 

Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala

 

Sairaanhoitajakoulutus, Sairaanhoitaja (AMK)

Katja Maarit Hallamaa-Numminen, Hämeenlinna (13500)

Lotta Tarleena Henttunen, Tampere (33720)

Saija Sani Ijäs, Hämeenlinna (13600)

 

Sosionomikoulutus, Sosionomi (AMK)

Olli Wiljami Mattila, Vantaa (01300)

 

Terveydenhoitajakoulutus, Terveydenhoitaja (AMK)

Wilhelmiina Alexandra Tiiri, Loimaa (32200)

 

Tekniikan ja liikenteen ala

 

Bio- ja elintarviketekniikan koulutus, Insinööri (AMK)

Hanna-Elena Ryyttäri, Loppi (12700)

 

Construction Engineering -koulutus, Insinööri (AMK)

Egor Skachkov, Hämeenlinna (00740)

 

Electrical and Automation Engineering -koulutus, Insinööri (AMK)

Phuc Dat Huynh, Helsinki (00520)

Ivan Khvorostin, Valkeakoski (37600)

 

Konetekniikan koulutus, Insinööri (AMK)

Miikka Johannes Valtanen, Janakkala (13330)

 

Liikennealan koulutus, Insinööri (AMK)

Riku Kalevi Halme, Hyvinkää (05900)

Juuso Kalevi Kivilähde Pori (28100)

Joni Ville Eerik Palmi Riihimäki (11100)

 

Mechanical Engineering and Production Technology -koulutus,,  Insinööri (AMK)

Duy Diem Nguyen, Riihimäki (11130)

Pooja Bhandari, Helsinki (00410)

Jani Olavi Tarvainen, Lempäälä (37560)

 

Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, insinööri -koulutus

Matti Tapani Tuunainen, Tammela (31300)

 

Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka, rakennusmestari -koulutus

Teemu Juhani Majaniemi, Vihti (03300)

Pasi Johannes Sivula, Turku

 

Tieto- ja viestintätekniikka, biotalouden koulutus, Insinööri (AMK)

Katja Anita Orvokki Pouta, Forssa (30300)

 

Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala

 

International Business -koulutus, Tradenomi (AMK)

Essi Anneli Paulamäki, Lempäälä (33880)

 

Liiketalouden koulutus, Tradenomi (AMK)

Olga Iiris Aaltonen, Helsinki (00580)

Outi Helena Kankaanpää, Ulkomaa (37085)

Aija Helena Monica Laurila, Espoo (02810)

Ville Antero Rättö, Hämeenlinna (13100)

 

Ammatillinen opettajankoulutus

 

Ammatillinen opettaja

Maarit Marianne Haarakangas , Helsinki (00400)

Karri Juhani Haulivuori, Turku (20100)

Outi Annukka Hokkanen, Helsinki (00760)

Marjoriitta Irmeli Kauppinen, Hankasalmi (41520)

Leea Maarit Kantelus, Tammela (31340)

Nuutti Kustaa Manninen, Vantaa (01700)

Pekka Kaste Juhani Puputti, Hämeenlinna (13210)

Jukka Antero   Raitisoja, Järvenpää (04410)

Timo Antero Sinkkonen, Lempäälä (37500)

 

 

Ammatillinen erityisopettaja

Juhani Ensio Jussila, Tampere (33560)

Jouni Antero Lamberg, Lapinjärvi (07800)

Riitta Hannele Rantanen, Pälkäne (36720)

Mervi Sinikka Örnmark, Karkkila (03600)

 

Ammatillinen opinto-ohjaaja

Miia Hannele Arppe, Helsinki (00260)

Pilvikki Kuu Irmeli Ibriqi, Helsinki (00550)

Piia Marika Kohonen, Kouvola (45700)

Kaisu-Leena Nikkanen, Nousiainen (21270)

Eva-Mari Loippo-Sännälä, Helsinki (00220)

Anne-Mari Tuomoja, Kirkkonummi (02880)

Lukiolaiset: Yhteinen ylioppilasjuhlapäivä kaikille

$
0
0

 

Suomen hallitus tiedotti eilen, että koulut pysyvät kiinni 13.5. asti ja poikkeusjärjestelyjä varaudutaan jatkamaan lukukauden loppuun asti.

Suomen Lukiolaisten Liitto vaatii, että kevään ylioppilasjuhlapäivää ei peruta, vaan siirretään valtakunnallisesti yhdelle ja samalle päivälle esimerkiksi alkusyksyyn. Ylioppilasjuhlat ovat yksi nuorten elämän suurimmista hetkistä, lukion tärkeimmistä perinteistä ja palkinto rankasta opiskelu-urakasta. Jokaisella on oltava mahdollisuus ainutlaatuiseen juhlahetkeen. 

“Tämän kevään abit ovat valmistumassa ylioppilaaksi valtavien paineiden alla kirjoituksien siirryttyä, korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistuessa ja koko tilanteen ollessa epävarma. Kevään ylioppilailla on yhtä lailla kuin aiempina vuosina oltava mahdollisuus jättää jäähyväiset koulutaipaleelleen ja lukioyhteisölleen yhteisessä juhlahetkessä”, linjaa Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Adina Nivukoski.

Koulutuksen järjestäjien tulee sopia yhteisestä juhlapäivästä hyvässä yhteistyössä lukiolaisten itsensä kanssa.

Lukiolaisten Liitto huomauttaa, että valmistuminen ei kuitenkaan juhlapäivän siirtymisen myötä myöhästyisi: todistukset on silti jaettava ajallaan. Siksi Lukiolaisten Liitto ehdottaa, että virallisena lakkiaispäivänä 30.5. Yle järjestäisi television ja somen kautta ylioppilasjuhlalähetyksen, jonka aikana jokainen voisi nostaa maljan uusille ylioppilaille.

“Virtuaalinen juhlahetki olisi kaunis tapa muistaa ylioppilaita ennen kuin oikeita juhlia päästään viettämään. Tärkeintä on, että jokainen ylioppilas saa ansaitsemansa juhlapäivän”, summaa Nivukoski.

 

Lisätietoja:

puheenjohtaja Adina Nivukoski, 050 377 9700, adina.nivukoski@lukio.fi

 

LAB-ammattikorkeakoulun Nopean toiminnan joukot auttavat yrityksiä selviämään koronaepidemiasta

$
0
0

Suuri osa yrittäjistä joutuu koronaepidemiatilanteessa miettimään, kuinka turvata liiketoiminnan jatkuminen ja työpaikkojen säilyminen. LAB-ammattikorkeakoulun Nopean toiminnan joukot tarjoavat matalan kynnyksen apua muutostilanteesta selviämiseen. Asiantuntijat auttavat uusien toimintamallien löytämisessä sekä muun muassa tukihakemusten laatimisessa.

”Monelle yritykselle tämä tilanne tarkoittaa esimerkiksi toiminnan pikaista digitalisoimista. Me autamme, ohjeistamme ja etsimme keinoja ketterästi ja nopeasti. Apu voi olla ideointia tai konkreettista apua Business Finlandin tai ELY-keskuksen rahoitusavustusten laatimisessa”, liiketalouden lehtori ja Mika Tonder kertoo.

Tilanne on yrittäjille haastava myös henkisesti. Operatiivisen avun lisäksi Nopean toiminnan joukoilta saa myös tukea niin itsensä kuin alaistensa johtamiseen.

”Sparraamme, autamme ja tuemme”, Tonder tiivistää.

 Maksutonta apua Etelä-Karjalassa ja Päijät-Hämeessä

Nopean toiminnan joukot koostuvat LABin asiantuntijoista Lappeenrannassa ja Lahdessa. Heidän tarjoamansa apu on maksutonta ja tarkoitettu kaikille Etelä-Karjalan ja Päijät-Hämeen yrittäjille.

Jokainen yhteydenotto arvioidaan tapauskohtaisesti ja apu räätälöidään yrityksen tarpeiden mukaisesti.

”Asiantuntijajoukkomme on laaja ja jokainen auttaa omalla vahvuusalueellaan. Monilla meistä on vuosikausien tausta yrittäjinä ja osa pyörittää edelleen omaa yritystään. Hyödynnämme omia kokemuksiamme, omaa asiantuntemustamme sekä hyviä yhteyksiämme muihin yritysneuvontaa tarjoaviin organisaatioihin,” TKI-johtaja Pasi Juvonen toteaa.

 

Lisätietoja: TKI-johtaja Pasi Juvonen, 040 585 7772, pasi.juvonen@lab.fi

Kampanj utmanar företag att donera överflödiga datorer till skolelever för distansstudier

$
0
0

Distansstudierna på grund av coronaviruset har medfört en risk för ojämlikhet bland eleverna, om alla inte har tillgång till en dator för att följa undervisningen och för att göra och skicka in uppgifter. Enligt en grov uppskattning är det möjligt att tiotusentals elever i grundskolan för närvarande saknar dator. Kampanjen Kaikille kone (Dator till alla) utmanar företagen att donera bärbara datorer till elever i Finland. Kampanjen är ett samarbete mellan flera teknologiföretag och samhällsaktörer som vill främja undervisningen, och den beskyddas av republikens president Sauli Niinistö.

Målet för kampanjen är att säkerställa jämlikt lärande för så många som möjligt i distansundervisningen som satts igång i brådskande ordning. Ingen borde få bli efter i sina studier för att den inte har någon dator.

Målet är att donera en bärbar dator till 1 000 elever, i första hand i årskurs 1–9. En del av datorerna ska särskilt styras till barn i mindre bemedlade familjer. Enligt en grov uppskattning finns det dock tiotusentals elever i grundskolan som inte har tillgång till en dator som lämpar sig för studier. Därför vädjar samarbetspartnerna i kampanjen till företag för att så många företag som möjligt snabbt ska donera fungerande bärbara datorer som de inte längre behöver. Donationer kan göras via webbplatsen kaikillekone.fi.

I kampanjen deltar ett antal teknologiföretag och samhällsaktörer i talkoanda och med frivilliga krafter. Donerade datorer förs först med DB Schenker till 3 Step IT, som ordnar med datasäkerheten, och vidare till ALSO Finland, som installerar programvarulicenser. Datorerna förses sedan med bredbandsanslutning som doneras av Elisa. Kommunförbundet och Utbildningsstyrelsen sköter koordineringen och Posti transporterna till utbildningsanordnarna, som delar ut datorerna enligt behov till skolelever. Dessutom styr välgörenhetstjänsten Kotimaanapu datorer till elever som har det sämst ställt och som behöver särskilt stöd.

”Undervisningskoncepten i den nya situationen utvecklas hela tiden i skolor och läroanstalter på alla håll i Finland. För en del har distansstudiemedlen och metoderna varit bekanta från förut och kunnat tas i bruk snabbt, för andra tar det längre tid att övergå till de nya systemen. Personalen inom undervisningssektorn har gjort ett otroligt fint och betydelsefullt arbete i en mycket utmanande situation. För att studierna ska fortsätta smidigt behöver eleverna lämplig apparatur”, säger Utbildningsstyrelsens generaldirektör Olli-Pekka Heinonen

”När distansstudierna inleddes hade många skolor redan tillgång till eller kunde snabbt få tillgång till teknik som stöd för undervisningen. Många uttryckte ändå oro för att undervisningen skulle bli ojämlik på grund av att det saknas datorer. Genom att samla centrala aktörer kunde vi på en vecka förena våra krafter i den aktuella kampanjen. Jag utmanar nu fler företag att delta: företagens överflödiga datorer kan hjälpa tusentals elever i grundskolan att studera och lära sig”, säger Microsoft Oy:s verkställande direktör Jussi Tolvanen.

”3 Step IT har varit med i kampanjen sedan den inleddes år 2015. I denna exceptionella situation var det lätt att börja utvidga kampanjen och samarbeta med Microsoft och andra teknologiföretag och samhällsaktörer, som var och en bidrar med en arbetsinsats som gagnar eleverna och lärandet. Tillsammans kan vi smidigt leverera begagnade bärbara datorer till elever som behöver dem ", säger 3 Step IT Oy:s verkställande direktör Mika Enberg.

”Över 100 000 finländska barn växer upp i en familj vars utkomst ligger under den kalkylerade fattigdomsgränsen. Nu om någonsin är det aktuellt med gemensamt ansvar för att stödja utbildningen för våra unga. Vi kan alla tillsammans se till att ingen ung person hamnar på efterkälken för att studiemedel saknas. Barnen och de unga bygger vår framtid”, säger producenten Ilkka Kalmanlehto från Kotimaanapu.

Kampanjen Kaikille kone (Dator till alla) inleddes ursprungligen år 2015 med målet att donera datorer till elever. I den nuvarande situationen med distansundervisning har kampanjen utvidgats och omfattar nu 3 Step IT Oy, ALSO Finland, Atea, Avalon, CGI, DB Schenker, Elisa, Kotimaanapu, Kommunförbundet, Microsoft Oy, Utbildningsstyrelsen och Posti. Kampanjen beskyddas av republikens president Sauli Niinistö. Dessutom stöds kampanjen av Tukikummit ry.

 

Närmare upplysningar:

Anne Alarotu
Kommunikationsdirektör, Microsoft Oy
0504871308, anne.alarotu(a)microsoft.com

Kati Lindholm
Marknadsförings- och kommunikationsdirektör, 3 Step IT Oy
0405436978, kati.lindholm(a)3stepit.com

Raahen kaupungin opetustoimen tiedote – etäopiskelu jatkuu ja ruoka-apua tulossa tarjolle

$
0
0

Raahelaiset ovat toteuttaneet valtioneuvoston vahvaa suositusta; lähes kaikki raahelaislapset ovat tällä hetkellä etäopetuksen piirissä ja vain noin yksi prosentti perusopetuksen oppilaista käy lähiopetuksessa. Koululaisten vanhemmilta pyydetyn palautteen mukaisesti Raahessa valmistellaan kouluruokailua korvaavan ruoka-avun jakelua sitä tarvitseville.

Etäopetus jatkuu 13.5.2020 saakka

Etäopetus on jatkunut Raahen kouluissa pääsääntöisesti erinomaisen hyvin. Etäopetuksen järjestämistä jatketaan samoilla menetelmillä kuin tähänkin saakka, mutta sitä myös kehitetään jatkuvasti mm. huhtikuussa vanhemmille suunnattavan kyselyn avulla. Kouluilla on lainattavissa etäopetukseen tarvittavia laitteita, mikäli niitä ei ole kotona tarpeeksi.

Koulujen, vapaa-aika - ja kulttuuripalvelujen rajoitukset jatkuvat nykyisellään valtioneuvoston esityksen mukaisesti 13.5.2020 saakka tai kunnes toisin päätetään.

Kouluruokailua korvaavan ruoka-avun järjestäminen

Kouluruokailu järjestetään tällä hetkellä vain lähiopetuksessa oleville lapsille. Ruoka-avun tarvetta etäopetuksessa oleville lapsille kartoitettiin viime viikolla. Kyselyn tulos oli, että hyvin harvat perheet haluavat lastensa tulevan koululle syömään, koska ateriointia yhteistiloissa on vaikea järjestää tämän hetken ohjeistuksen mukaisesti ja riittävän turvallisesti. Paljon tuli kuitenkin viestejä siitä, että ruoka-apu olisi monessa perheessä tarpeen.

Opetustoimessa kartoitetaan parhaillaan ruoka-avusta kiinnostuneita perheitä ja ruokakassien jakamiseen liittyvät käytännön toimet selviävät, kun määrät saadaan selville. Ravitsemuksellisesti kahden viikon kouluaterioita vastaavien ruoka-aineskassien jakelu pyritään käynnistämään jo tämän viikon aikana.

Lisätiedot:
Lucina Hänninen, opetus- ja kasvatusjohtaja, 040 135 6787, lucina.hanninen@raahe.fi

 

Korona ei estänyt LUT-yliopistoa edistämästä Fusion Grid -hanketta – Afrikassa asennettiin etäohjauksessa aurinkosähköjärjestelmä elinoloja parantamaan

$
0
0

Fusion Grid -hanke mahdollistaa sähkön ja tietoliikenneyhteydet sekä digitaaliset palvelut kehitysmaiden yhteisöille. Verkkojärjestelmä päivitettiin pilotointikohteessa Namibiassa LUTin etäohjauksessa, sillä koronarajoitukset estivät matkustamisen paikan päälle.

Omavarainen aurinkosähkö- ja nettijärjestelmä voisi mullistaa miljardien köyhissä oloissa asuvien elämän. Sähkön avulla voidaan parantaa elinoloja, ja pääsy internetiin sekä digitaaliset palvelut mahdollistavat esimerkiksi opiskelun, koulutuksen ja pienyrittäjyyden.

Joulukuussa 2019 namibialaisen Oniipan kylän viisi taloa sähköistettiin aurinkosähkö- ja energiavarastojärjestelmällä osana Fusion Grid -hanketta. Verkkoyhteyksiä paikan päällä asentamassa ollut LUTin sähkötekniikan tutkijatohtori Antti Pinomaa kertoo, että tuolloin asennettiin väliaikaisratkaisu, sillä varsinaisten komponenttien toimituksessa oli vaikeuksia.

Pinomaan mukaan ihmiset reagoivat ikimuistoisesti, kun järjestelmä kytkettiin päälle. Sähkö mahdollisti kotien valaisemisen, älylaitteiden ja puhelimien lataamisen, tuulettimien käyttämisen ja musiikin kuuntelemisen. Myös internetyhteys otettiin riemuiten vastaan.

Muutosten myötä ihmisten työteliäisyyteen tuli uutta virtaa.

"Yksityisyrittäjät, esimerkiksi pöytien valmistaja ja koristeiden tekijä, olivat aiemmin kulkeneet sähkön perässä sinne mistä sitä oli saatavilla. Työ helpottui, kun sähkö mahdollisti työn päivittäisen tekemisen kotona. Järjestelmän tarjoama nettiyhteys poiki uusiakin liiketoimintasuunnitelmia", Pinomaa kertoo.

Korona haittasi kehittämistä kentällä, mutta mahdollisti uuden toimintatavan

Maaliskuussa 2020 aurinkosähköjärjestelmää päivitettiin ja sen energiakapasiteetti tuplattiin – koronatilanteesta huolimatta. Alun perin tilatut järjestelmäkomponentit olivat viimein saapuneet Windhoekiin, ja sieltä ne saatiin noudettua ja kuljetettua edelleen järjestelmän pilotille Oniipaan.

Korona-viruksen leviämisen vuoksi Pinomaan oma ja muun tutkimusryhmän matka Namibiaan peruuntui, mutta järjestelmän asennus- ja päivitystyöhön valjastettiin Fusion Grid -hankkeen toinen vetäjä, Aalto-yliopiston professori Marko Nieminen. Hän oli silloin jo Afrikassa.

"Optimistisesta asenteesta ja vuorokauden aikana Namibiassa ajetuista 1400 kilometristä huolimatta Nieminenkin joutui antautumaan koronarajoituksille ja palaamaan Suomeen. Laitteet ja komponentit hän kuitenkin ehti viedä pilotointikohteeseen", Pinomaa kertoo.

Oniipan kylän uudet aurinkosähkölaitteet pääsivät piuhojen päähän ja paikoilleen paikallisen sähkömiehen ja asukkaan avulla. Pinomaa ohjasi työn Skypen välityksellä LUTin Lappeenrannan kampukselta jatko-opiskelijansa Iurii Demidovin kanssa.

"Sähköjärjestelmän lataussäädin-invertteri ja akku saatiin vaihdettua, aurinkopaneelit kytkettyä ja uusi järjestelmä käyttöön juuri ja juuri ennen auringonlaskua. Pääasia oli, että valot syttyivät taas Oniipassa, ja sähkönjakelua saatiin jatkettua ilman yhtäkään sähkötöntä yötä", Pinomaa hymyilee.

LUTilta käsin järjestelmän parametrien asettamista jatkettiin Internetyhteyden yli iltamyöhään.

Nyt akkujen suurempi energiavaraus tarjoaa talojen tämänhetkiseen sekä lähitulevaisuuden kasvuennustekulutustasoon nähden riittävästi sähköä. Samalla hanketoimijoille luotiin valmiudet seurata aurinkosähkön reaaliaikaista tuotantoa, akkujen latausta ja varaustasoa sekä asukkaiden talokohtaista kulutusta. 

"Sähkönkulutustietoa tarjotaan myös talojen asukkaille hankkeessa kehitetyn selainpohjaisen käyttöliittymän kautta. Asukkaita ohjataan fiksuun sähkönkäyttöön", Pinomaa kertoo.

Etähuollosta avain teknologiaviennin kannattavuuteen?

Elinoloja helpottamaan tarkoitettu teknologia muuttuu kehitysmaissa usein ongelmajätteeksi heti ensimmäisen vikatilan ilmettyä, sillä huolto-osaamista ei paikallisesti yleensä löydy eikä sitä ole taloudellisesti järkevää toimittaa pitkän matkan takaa. Pinomaan mukaan asentajien lähettäminen on ollut kulujen vuoksi se tekijä, mikä kaataa esimerkiksi off-grid eli omavaraisten, kansallisesta sähköverkosta irrallaan olevien järjestelmien kannattavuuden. 

"Nyt osoitimme, toki olosuhteiden pakottamana, että asioita voidaan tehdä toisin. Eli jotain uutta ja positiivistakin tämä Korona-tilanne avasi", Pinomaa toteaa.

Etäohjaus oli rohkaiseva kokemus myös toimintatavan jatkamiseksi.

"Jatkamme etänä paikallisten ohjaamisen ja osallistamisen konseptin kehittämistä, jotta vastaavien järjestelmien pystyttäminen ja huolto onnistuisivat laajemmassakin skaalassa".

Antti Pinomaa summaa, että teknologiavälitteinen, reaaliaikainen työskentely onnistuu, kun internetyhteydet ovat vakaat ja yhteistyön osapuolet läsnä niin kentällä kuin etänä.

Lisätietoja:

Antti Pinomaa
tutkijatohtori, LUT-yliopisto
antti.pinomaa@lut.fi
p. +358 40 833 7291

Marko Nieminen
professori, Aalto-yliopisto
marko.nieminen@aalto.fi
p. +358 50 3684763

Fusion Grid -hankkeessa kehitetyn sähköverkon ja 4G LTE -mobiiliverkon omavaraisen järjestelmän konseptointi ja testaaminen aloitettiin LUT-yliopistolla Lappeenrannassa kesällä 2018. Hanke on LUTin, Aalto-yliopiston, GreenEnergy Finlandin (GEF) ja Suomen Yliopistokiinteistöjen (SYK) yhteinen, ja sen 1,5 miljoonan rahoitus on Business Finlandilta ja Ulkoministeriöltä. Myös Nokia oli alussa mukana.

Hankkeen viimeisessä vaiheessa on tarkoitus päivittää järjestelmän tietoliikenneverkko viemällä Oniipaan 4G-tukiasema uuden hankeosapuolen Edzcomin johtamana. Samalla nyt käytössä oleva wifi-verkon tarjoama nettiyhteys saadaan laajennettua.

HAMKin kansainväliset koulutukset aloittavat suunnitellussa aikataulussa verkko-opintoja hyödyntäen

$
0
0

Hämeen ammattikorkeakoulun syksyllä alkavat kansainväliset koulutukset muuttavat aloituksiaan verkkoon joko kokonaan tai osittain varmistaakseen, että kansainväliset opiskelijat voivat aloittaa opintonsa maailmanlaajuisesta koronaviruspandemiasta ja sen asettamista matkustamisrajoituksista huolimatta. Joustavan aloituksen lisäksi HAMK tarjoaa aloittaville opiskelijoille mahdollisuuden maksaa ensimmäisen vuoden lukuvuosimaksun useammassa erässä. 

HAMKin kansainväliset ohjelmat alkavat elokuun lopussa joko kokonaan verkossa tai hybriditoteutuksena, jossa osa opiskelijoista opiskelee normaalisti kampuksella ja osa osallistuu opetukseen etänä verkon välityksellä. Kaikki koulutukset siirtyvät normaaliin lähiopetukseen tammikuussa 2021, jolloin opinnot jatkuvat kampuksilla koko ryhmällä, ellei koronaviruspandemiasta koidu tulevaisuudessa lisärajoitteita. 

”Koronaviruspandemia on mullistanut meidän kaikkien arjen ja tuonut epävarmuutta tänä keväänä jatko-opintoihin hakeville. Tuomme erilaisilla joustavilla toimenpiteillä ja tehostetulla hakijaneuvonnalla vakautta tähän poikkeukselliseen tilanteeseen”, vararehtori Heidi Ahokallio-Leppälä kertoo. 

HAMK tukee kansainvälisten opiskelijoiden opintojen aloittamista 

Tämänhetkisten matkustusrajoitusten lisäksi koronaviruspandemia vaikeuttaa kansainvälisten opiskelijoiden Suomeen saapumista usein tavoin rajoitteiden purkamisen jälkeenkin. Maahanmuuttovirasto on tiedottanut, että Suomen rajojen ollessa kiinni uusia oleskelulupahakemuksia ei oteta käsittelyyn. Näin ollen rajojen auetessa EU-alueen ulkopuolelta tulevat opiskelijat joutunevat odottamaan oleskelulupiaan totuttua pidempään. Lisäksi kansainvälisen lentoliikenteen rajoitukset voivat vaikuttaa ensi syksyn reitteihin ja lentojen saatavuuteen ympäri maailmaa. 

HAMKissa halutaan tukea uusia opiskelijoita ja aloitukseen kohdistuvat muutokset tehdään, jotta mahdollisimman moni HAMKiin ulkomailta opiskelemaan tuleva opiskelija voisi koronaviruspandemian aiheuttamista muutoksista huolimatta toteuttaa suunnitelmansa ulkomaille opiskelemaan lähtemisestä ja aloittaa opintonsa HAMKissa. Joustavan aloituksen lisäksi HAMK tarjoaa aloittaville opiskelijoille mahdollisuuden maksaa ensimmäisen vuoden lukuvuosimaksun useammassa erässä. 

HAMKissa on vahva verkko-opetuksen osaaminen. Myös uuden opiskelijaryhmän keskinäinen tutustuminen ja ryhmäytyminen saadaan toteutettua hyvin verkkoympäristössä. Opinnot alkavat normaalissa aikataulussa eikä ainoankaan uuden opiskelijan aloitus tule viivästymään poikkeustilanteen vuoksi, mikäli se meistä on kiinni”, vararehtori Heidi Ahokallio-Leppälä lupaa. 

Tammikuun yhteishaun kokeet siirtyvät verkkoon, HAMKin erillishaku jatkuu normaalisti 

Kansainvälisiin koulutuksiin on voinut tänä keväänä hakea kahta eri reittiä; Suomen tammikuun yhteishaussa ja HAMKin omassa, pitkässä erillishaussa. Tammikuun yhteishaun hakijoiden osalta koronaviruspandemian vuoksi kampuksilla pidettävät valintakokeet korvattiin online-kokeilla. Kaikki kokeisiin kutsutut hakijat ovat saaneet ohjeet kokeisiin osallistumisesta sähköpostiinsa. HAMKin ulkomaalaisille hakijoille suunnatussa pitkässä erillishaussa on online-koe ollut käytössä alusta saakka, joten haku ja siihen kuuluvat online-valintakokeet jatkuvat normaalisti. 

HAMKin kansainvälisten koulutusten aloitukset koulutuskohtaisesti: 

Verkkototeutus: Kaikki aloittavan ryhmän opiskelijat suorittavat syksyn 2020 opinnot verkossa, lähiopetus alkaa omalla kampuksella tammikuussa 2021. 

Hybriditoteutus: Ne opiskelijat, joiden on mahdollista saapua kampukselle (esim. Suomessa asuvat opiskelijat) aloittavat lähiopinnot normaalisti elokuussa. Opiskelijat, jotka eivät pysty saapumaan Suomeen, aloittavat opintonsa verkossa osallistuen tiiviisti oman ryhmänsä opetukseen. Lähiopetus koko ryhmälle alkaa omalla kampuksella tammikuussa 2021. 

  • Bioeconomy Engineering – verkkototeutus 

  • Computer Applications – hybriditoteutus 

  • Construction Engineering – verkkototeutus 

  • Electrical and Automation Engineering – verkkototeutus 

  • International Business, päivätoteutus – hybriditoteutus 

  • International Business, monimuotototeutus – normaali aloitus, ei muutoksia 

  • Mechanical Engineering and Production Technology – verkkototeutus 

  • Smart and Sustainable Design – hybriditoteutus 

HUOM! Muutos koskee vain aloittavia ryhmiä. Jatkavat opiskelijat aloittavat opintonsa normaalisti ja sopivat mahdollisista poikkeusjärjestelyistä oman koulutuksensa kanssa. 

HUOM! Tiedotamme myöhemmin tänään myös kevään yhteishaun tuloksista, arviolta n. klo 16. 

Lisätiedot: 

Heidi Ahokallio-Leppälä, 
vararehtori, Hämeen ammattikorkeakoulu
+358 400 904 330 
heidi.ahokallio-leppala@hamk.fi 


LUT-yliopiston akateeminen tulos kovassa kasvussa

$
0
0

Vuosi 2019 oli historiallinen LUTin tutkimuksen ja koulutuksen tulosten osalta. Laadukkaimmissa julkaisuissa (julkaisufoorumiluokitus 2–3) julkaisujen määrä kasvoi 23 % edellisvuoteen verrattuna. Yhteensä näitä julkaisuja tehtiin 412 kappaletta.

Samaan aikaan yliopistokoulutuksessa valmistui yhteensä 780 diplomi-insinööriä ja kauppatieteiden maisteria. Tutkinnoissa oli 22 % kasvu edellisvuoteen verrattuna.

LUT-yliopiston operatiivinen tulos tuottojen ja kulujen jälkeen oli 3,2 miljoonaa euroa tappiollinen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kerättyjen pääomien tuomat sijoitustoiminnan tuotot mahdollistivat LUT-yliopiston positiivisen tuloksen. Tilikauden tulos oli 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

Yliopisto onnistui täydentävän rahoituksen hankkimisessa ja saavutti 84,2 miljoonan euron liikevaihdon. Se on 3,8 miljoonaa euroa edellistä vuotta enemmän.

LUT keräsi täydentävää rahoitusta yhteensä 38,2 miljoonaa euroa. Se vastaa yli 45 prosenttia liikevaihdosta. Opetus- ja kulttuuriministeriön perusrahoituksen osuus oli 46,0 miljoonaa euroa.

”Viime vuonna onnistuimme upeasti täydentävän rahoituksen hankkimisessa. Kansallisesti ja kansainvälisesti kilpailu tutkimusrahoituksesta ja yrityskumppanuuksista on erittäin kovaa. Tänä vuonna teemme kaikkemme tuloksentekokykymme turvaamiseksi, vaikka koronavirus aiheuttaakin yhteiskunnan kaikille toimijoille erityisiä haasteita”, LUT-yliopiston rehtori Juha-Matti Saksa toteaa. 

 

Lisätietoja:

HR- ja talousjohtaja Minna Sutela | 040 825 5407, minna.sutela@lut.fi

Rehtori Juha-Matti Saksa | 0400 166 659, juha-matti.saksa@lut.fi

Xamk ja Essote kouluttavat yhdessä hoitohenkilöstöä koronaviruspotilaiden vaativaan hoitoon

$
0
0

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk kouluttaa yhteistyössä Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten kanssa hoitohenkilökuntaa sairaalahoitoa vaativien koronaviruspotilaiden hoitoon. Essote varautuu näin jo ennalta myös tehohoitoa vaativien koronaviruspotilaiden määrän mahdolliseen lisääntymiseen.

Koulutettavat sairaanhoitajat työskentelevät normaalisti muilla Essoten osastoilla, mutta siirtyvät tarvittaessa tässä poikkeustilanteessa hoitamaan koronaviruspotilaita teho-osastolle tai kohorttiosastoille. Kohorttiosastoilla tarkoitetaan sitä, että samaa infektiota sairastavat tai saman mikrobin kantajat hoidetaan samalla osastolla.

Ensimmäisen aallon koulutus kestää huhtikuun ajan mutta tarpeen mukaan koulutus jatkuu toukokuussa. Koulutuksen tavoitteena on varmistaa, että erityisesti hengitysvajauspotilaiden hoitotyössä on riittävästi osaajia, mikäli sairaalahoitoa ja tehohoitoa vaativien koronaviruspotilaiden määrä lisääntyy.

”Koulutuksen suunnittelu tapahtui nopeasti ja tiiviissä yhteistyössä, ja samalla linjalla jatkamme toteutuksen suhteen. Koulutussuunnittelija Niina Hyöppinen Essotelta ja lehtori Miia Myllymäki Xamkilta räätälöivät kurssin sisällön Essoten tarpeita vastaavaksi yhden viikonlopun aikana, heille siitä suurkiitos! He toimivat myös hoitajien mentoreina kurssin aikana. Meillä on yhteisenä pyrkimyksenä hoitaa tähän epidemiaan sairastuneet mahdollisimman hyvin", toteavat Xamkin sosiaali- ja terveysalan koulutusyksikön koulutusjohtaja Sari Teittinen ja Essoten kehittämisjohtaja Pirjo Syväoja.

Nyt järjestettävä koulutus on osa Xamkin ja Essoten koulutusyhteistyötä, jota on entisestään tiivistetty viime syksyn ja kuluvan kevään aikana.

 

Lisätietoja

Sari Teittinen
Koulutusjohtaja
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk
etunimi.sukunimi@xamk.fi
040 480 8534

Pirjo Syväoja
Kehittämisjohtaja
Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
040 3596749

Opetuksen rajoituksia jatketaan 13.5. asti, infoa kouluateriapaketeista sekä tuesta lapsille, nuorille ja huoltajille

$
0
0

Valtioneuvoston 30.3. linjauksen mukaisesti opetuksen rajoituksia jatketaan kuukaudella 13. toukokuuta asti. Samalla varaudutaan jatkamaan opetuksen poikkeusjärjestelyjä lukukauden loppuun asti, mikäli epidemian rajoittaminen sitä vaatii. Lahdessa viidennes päivähoidossa olevista lapsista on osallistunut varhaiskasvatukseen. 

Opetuksen rajoitukset koskevat perusopetus-, lukiokoulutus- ja Wellamo-opiston opetusta sekä kaikkia ryhmätunteja.

Perusopetuksen osalta valtioneuvosto tarkensi aiempaa ohjettaan siten, että valmistavan opetuksen oppilaat voivat tulla kouluun lähiopetukseen. Valmistava opetus on tarkoitettu maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille. Oppilaan omalta koululta ollaan yhteydessä huoltajiin ja tiedustellaan lähiopetuksen tarvetta.

Etäopiskelu lukioissa ja Wellamo-opistossa jatkuu

Lukiokoulutuksessa jatketaan etäopiskellen ja valmistaudutaan lukuvuoden viimeiseen ja viidenteen jaksoon. Parhaillaan lukioissa on meneillään päättöviikko.

Wellamo-opiston taiteen perusopetuksen opetus jatkuu etäopetuksena kaikissa kunnissa. Tämä tarkoittaaa Taide- ja muotoilukoulu Taikan, Nastolan musiikin sekä eri kuntien lasten ja nuorten kuvataiteen, käsityön sekä musiikin taiteen perusopetusta.

Myös kansalaisopiston kurssitoiminta jatkuu osin etänä, mistä tiedotetaan jatkaville tekstiviestillä tai sähköpostilla. Kaikkea kurssitoimintaa ei ole mahdollista etäopetuksena järjestää.

Viidennes lapsista osallistunut varhaiskasvatukseen

Kaupungin varhaiskasvatuksessa olevat lapset saa edelleen viedä päiväkotiin ja perhepäivähoitoon, jos sille on tarve. Valtioneuvosto kuitenkin vahvasti suosittaa, että lasta hoidetaan kotona, jos siihen on mahdollisuus. 

Mikäli lapsi on poissa yhtäjaksoisesti poikkeusaikana 24.3. - 13.4.2020 ja siitä on ilmoitettu etukäteen, niin asiakasmaksu hyvitetään. Koska rajoitukset jatkuvat 13.5. asti, sen vaikutuksesta asiakasmaksuihin informoidaan huoltajia jatkossa.

Viime viikolla kaupungin varhaiskasvatuksessa olevista lapsista päiväkodeissa tai perhepäivähoidossa oli paikalla 18 %. Käytännössä tämä tarkoittaa keskimäärin 700 lasta.  

Tukea lapsille, nuorille ja huoltajille

Koronan aiheuttamiin huoliin ja kysymyksiin on tarjolla monipuolisesti tukea lapsille, nuorille, vanhemmille. On tärkeää, ettet mieti asioita yksin.

Etäopiskelevien peruskoululaisten kouluateriapakkaukset

Päijät-Hämeen Ateriapalvelujen kouluruokainfon sähköposti on ruuhkautunut, joten valitettavasti viesteihin ei välittömästi ehditä vastaamaan. Uudet ruokailijat huomioidaan viikoittain edellyttäen, että tilaus on tehty edellisen viikon keskiviikkoon klo 12:een mennessä. Tällä viikolla 14 uudet tilaukset voi poikkeuksellisesti tehdä keskiviikkoon 1.4. klo 16:een mennessä.

Aterioiden jako ei koske etäopetuksessa olevia esiopetuksen lapsia. Aterioilla ei ole kotiinkuljetusta. Ruokaa ei tule noutaa sairaana. Huoltajien kouluateriapakettiin liittyvät kaikki yhteydenotot poikkeusajan kouluruokailujärjestelyissä: kouluruokainfo@paijatateria.fi  

Aina päivitetyimmän ohjeen kouluateriapakkauksien tilaamisesta ja hakemisesta löydät kaupungin  perusopetuksen verkkosivuilta otsikolla ' Kouluateriapaketin jakoinfo oppilaiden vanhemmille'. Ohje viimeksi päivitetty 1.4.  

Maanantaista 30.3. alkaen Lahdessa on jaettu kaupungin yli 3000 etäopiskeleville peruskoululaiselle kouluateriapakkauksia huoltajien tilausten mukaan. Lähiopetuksessa olevat oppilaat ovat myös siirtyneet lounasateriapakkauksiin.

Lisätiedot 

Lahden kaupunki, Sivistyspalvelut

sivistysjohtaja Tiina Granqvist, p. 050 383 6574
perusopetuspalvelut: vastuualuejohtaja Lassi Kilponen, p. 044 716 1328 ja
palvelupäällikkö Johanna Saastamoinen, p. 044 416 3159
varhaiskasvatuspalvelut: päivähoitojohtaja Mika Harju, p. 050 559 7901
lukiokoulutuspalvelut: lukiojohtaja Heikki Turunen, p. 044 716 1330
Wellamo-opisto: rehtori Päivikki Tapiola, p. 050 398 5861
Päijät-Hämeen Ateriapalvelut, palvelujohtaja Maarit Tuomala-Nikkanen, p. 044 716 1563

Seuraa kaupungin lahti.fi -verkkosivua.

Lue lisää: perusopetus
Lue lisää: varhaiskasvatus
Lue lisää: lukiokoulutus 
Lue lsää: wellamo-opisto

 

Kyselyn mukaan etäopetusjärjestelyt toimivat Lappeenrannassa yllättävänkin hyvin

$
0
0

Lappeenrannan opetustoimi teetti maaliskuun viimeisen viikonlopun aikana perusopetuksessa olevien lasten huoltajille kyselyn etäopetuksen ja etäopetusjärjestelyiden toimivuudesta. Kyselyyn vastasi 2205 huoltajaa. Perusopetuksen kokonaisoppilasmäärä on 6285, joten vastausprosentti oli 35.

Kyselytulosten mukaan etäopetusjärjestelyt toimivat Lappeenrannassa kokonaisuudessaan hyvin. Vastaajista 24,1 % vastasi etäopetuksen sujuvan erittäin hyvin ja hyvin 43,9 %. Melko hyvin etäopetus sujuu 26,2 % vastaajista ja välttävästi 4,5 %. Paljon ongelmia oli ollut 1,3 % vastaajista. Yhteensä siis 94,2 % vastaajista piti järjestelyitä vähintään melko hyvin toimivina. Vuosiluokittain tarkasteltuna vastaukset olivat hyvin yhdensuuntaisia.

Opetustoimenjohtaja Mari Routin mukaan opetustoimen saama palaute huoltajilta on ollut koko prosessin ajan tarpeellista ja rakentavaa ja sen perusteella on kehitetty toimintatapoja.

- Kyselyn osalta on muistettava, että vain reilu kolmasosa huoltajista vastasi siihen. Silti tulosten perusteella voidaan todeta, että etäopiskelu alkaa sujua ja tekemämme linjaukset esimerkiksi päivärytmin osalta ovat olleet oikean suuntaisia. Myös saamamme sanallinen palaute on ollut varsin positiivista ja kehitysehdotukset todella rakentavia. 

- Etäopetuksen haasteiksi koettiin muun muassa koulutehtävien määrä, perheen näkökulmasta liian monien sovellusten käyttäminen, huoltajan omien töiden ja koululaisen ohjaamisen yhteensovittaminen sekä työrauhan löytäminen koko perheen työskennellessä kotona samanaikaisesti, kertoo Routti.

Valtioneuvoston päätöksen mukaan poikkeusolojen mukaisia toimenpiteitä jatketaan 13.5. saakka. Opetuksen poikkeusjärjestelyjä varaudutaan kuitenkin jo nyt jatkamaan lukukauden loppuun asti, jos epidemian rajoittaminen sitä vaatii.

Routin mukaan huoltajilta saatu palaute on tärkeää myös etäopetuksen kehittämisen näkökulmasta.

- Opetuksen järjestäjä kiinnittää erityisesti huomiota vastausten yleiseen linjaan sekä laitteiden ja välineiden sekä muiden resurssien riittävyyteen. Koulut ovat saaneet oman koulun palautteet ja ovat jo tällä viikolla käsitelleet niitä sekä pohtineet tarvittavia ja mahdollisia muutoksia toimintatapoihin.

Kyselyllä kartoitettiin myös etäopetuksessa olevien peruskoululaisten käytettävissä olevia etäyhteyslaitteita sekä -yhteyksiä. Vastausten mukaan ainoastaan viisi huoltajaa (0,2 %) ilmoitti, että lapsella tai nuorella ei ole mitään etäyhteyslaitetta käytettävissä. Kyselytulosten mukaan kaikilla vastanneilla on käytössään Internet-yhteys.
 

Opettajien ja oppilaiden työmäärien mitoittamisessa haasteita – jaksamiseen panostettava

Myös Lappeenrannan lukioiden opiskelijoille ja heidän huoltajilleen teetettiin kysely etäopetusjärjestelyistä ja niiden toimivuudesta. Lyseon lukion rehtori Mika Luukkonen kertoo, että saatujen vastausten mukaan etäopiskelu on lähtenyt pääsääntöisesti hyvin käyntiin.

- Vastanneista 75,3 % kertoi, että etäopiskelu sujuu hyvin tai melko hyvin. Vastanneista 79,7 % oli myös sitä mieltä, että he saavat hyvin tai melko hyvin tietoa kouluun ja opiskeluun liittyvistä asioista. Eniten hajontaa tuli työskentelyrauhaa sekä työmääriä koskeviin vastauksiin.

- Kysyimme myös opiskelijoilta, ovatko he muistaneet huolehtia hyvinvoinnistaan ja liikkuneet. Vastanneista 68 % kertoi, että hyvin tai melko hyvin. Hyvinvointiin panostaminen on tärkeää ja olemme kokeilleet muun muassa etätaukojumppia videoiden välityksellä. Näistä on saatu positiivista palautetta, kertoo Luukkonen.

Kimpisen lukion rehtorin Olli Mielosen mukaan ilahduttavinta on ollut seurata, kuinka poikkeusoloista huolimatta on pystytty pitämään yllä positiivista yhteishenkeä.

- On ollut hienoa huomata, millä tavalla poikkeuksellisessa tilanteessa lukioiden opettajat ja opiskelijat ovat lähteneet yhdessä etsimään hyviä toimintatapoja ja ratkaisuja. Asenne ja yhteinen tahtotila opiskelun edistämiseksi on ollut erinomaista.

Opetustoimen henkilöstön osalta ensivaiheessa opettajille teettämään kyselyyn etäopetusjärjestelyistä vastasi 237 henkilöä. Vastanneista 82,6 % kertoi viikoittaisen työmääränsä lisääntyneen ja 16,1 % työmäärän pysyneen samana. 1,3 % vastanneista kertoi työmäärän vähentyneen.

Työhyvinvointia kartoittaneen kyselytuloksen mukaan oman työhyvinvointinsa opetustoimen henkilöstöstä tällä hetkellä koki erinomaiseksi 6,8 %, hyväksi 49,6 % ja tyydyttäväksi 37,3 %.  Välttäväksi oman työhyvinvointinsa arvioi 5,5 % ja huonoksi 0,8 %.

Opetustoimenjohtaja Mari Routin mukaan poikkeusolojen pitkittyessä erityistä huomiota tulee kiinnittää sekä koko henkilöstön että oppilaiden ja huoltajien jaksamiseen.

- Jaksamisen näkökulmasta keskeistä on yhteisöllisyyden säilyttäminen myös poikkeusoloissa. Esimerkiksi säännölliset henkilökuntapalaverit ja osaamisen jakaminen on nyt tärkeää. 

- Tärkeää on myös työaikojen rajaaminen niin oppilaiden kuin henkilöstönkin näkökulmasta. Lappeenrannan koulut ovat vahvistaneet etäopiskelunkin osalta oppilaiden työjärjestykset vuosisuunnitelmiinsa. Tästä on saatu huoltajilta hyvää palautetta. Myös opettajien näkökulmasta on tärkeää, että heille jää riittävästi aikaa palautumiseen työpäivän jälkeen.  

 

Lisätiedot:
Opetustoimenjohtaja Mari Routti
puh. 040 8372646, mari.routti(at)edu.lappeenranta.fi 

Lappeenrannan Lyseon lukion rehtori Mika Luukkonen
puh. 040 514 7615, etunimi.sukunimi(at)lappee.fi

Peruskoulujen ruoanjakelu aloitetaan ensi viikolla Äänekoskella; lähiopetusta keskitetysti

$
0
0

Äänekosken kaupunki on huolissaan perheiden arkisesta jaksamisesta ja toimeentulosta Korona-kriisin aikana. Kaupunki aloittaa peruskoulun oppilaiden ruoanjakelun maanantaina 6.4.2020 alkaen. Ruoanjakelua jatketaan 13.5.2020 saakka tai enintään lukuvuoden päättymiseen.

Ruoanjakelu tapahtuu seuraavien koulujen/päiväkotien piha-alueella: Koulunmäen yhtenäiskoulu, Suolahden yhtenäiskoulu, Honkolan koulu, Konginkankaan päiväkoti, Sumiaisten päiväkoti.

Huoltajille lähetään asiasta Wilma-viesti 1.4.2020, jossa kerrotaan tarkemmat tiedot sekä ohjeistetaan vastaaman Wilmassa olevaan kyselyyn.

Lähiopetus keskitetään

Koulujen lähiopetus keskitetään 6.4.2020 lähtien seuraavasti:

Honkolan koululla järjestetään lähiopetusta Honkolan, Hietaman ja Koiviston koulujen oppilaille. Koulunmäen yhtenäiskoululla järjestetään lähiopetusta Koulunmäen yhtenäiskoulun ja Konginkankaan koulujen oppilaille. Suolahden yhtenäiskoululla järjestetään lähiopetusta Suolahden yhtenäiskoulun ja Sumiaisten koulujen oppilaille.

Koulujen yhteydessä tapahtuva esiopetus keskitetään seuraavasti: Konginkankaan esiopetus tapahtuu Konginkankaan päiväkodilla ja Hietaman esiopetus Koulunmäen esiopetuksessa.

Viewing all 16650 articles
Browse latest View live